Aamupalaniksi: pistä naama greipille

Itse ainakin aamuisin nälkäkuolemaa tekevänä ihmisenä kaipaan aamupalalla jotain makeaa herkkua kahvin kanssa. Jokin ihana raikas hedelmä, joka tuo makeutta aamuun ja antaa sokeria, jotta pääsen kunnolla vauhtiin. Ollessani vaihdossa Jenkeissä aamupalapöydässä oli aina tarjolla verigreippiä. Pitihän sitä sopeutua paikallisiin tapoihin, ja nyt himoitsen aina aamuisin tätä kirpsakkaa kaveria.

Oomnomnomnom...

Puolikas verigreippi aamupalaksi on todellinen terveyspommi. Vitamiinien lisäksi verigreipissä on paljon kuituja, jotka pitää kylläisenä pitkään ja pitää verensokerin tasaisena. Greippi myös tehostaa aineenvaihduntaa, minkä ansiosta poltat extrakaloreita päivän aikana. Lisäksi greippi on pääosin vettä, eikä hiilareita (tai hedelmäsokeria) ole puolikkaassa greipissä ylitsepääsemättömän paljoa.

 

Näin syöt greippiä. Vaihe 1: Pilko ja maista (muista irvistää). Vaihe 2: Kummastele makua. Vaihe 3: Ihastu. Vaihe 4: hedelmäsokerin avulla aamuhepuli

Jos greippi on liian tujua tavaraa sellaisenaan, pilko se rahkan tai puuron sekaan tai purista mehuksi. Greippi sopii ihanasti myös esimerkiksi vihersmoothieihin (tosin silloin smoothien väri ei enää ole vihreä). Jos verigreippi ei heti ihastuta, ei hätää. Makuun tottuu kyllä (ja sitä oppii myöhemmin myös himoitsemaan). Jos näin ei kuitenkaan käy, kokeile appelsiinia. Se ajaa saman asian.

 Selvästikään tänä aamuna ei ollut kiire töihin, kun ehti leikkiä hedelmän kanssa. PS tän piti muistuttaa hymynaamaa :)

Ihanaa päivää kaikille!

-Aksenia

En enää ikinä mene salille

Olinpa kerran salilla. Hirveä pumppi päällä väänsin täpötäydellä salilla hikihatussa vatsalaitteessa vatsoja ja fiilistelin poltetta alavatsassa. Näin peilin kautta, miten salin personal trainer tuijotti minua huoneen toiselta puolelta. Lopetettuani sarjan hän käveli luokseni ja sanoi: "You are doing it wrong". Onneksi naamani oli jo valmiiksi punainen treenaamisesta, niin paloauton väriseksi kärähtänyt naamani ei erottunut. Olisin halunnut vajota maan alle.

Selkä suorana souduissa! Mutta mitä jos on luonnostaan quasimodo??
Polvethan olisi myös hyvä pitää hieman koukussa...

Sillä hetkellä mietin, että mikä helevetin oikeus sulla on tulla korjaamaan mun tekemisiä? Keskity omiisi! Tätä pohtiessa ja silmien salamoidessa PT näytti, miten liikerata oikeasti kuuluu tehdä. Pieni liike ja kyynärpäät polviin, kas näin saat vatsoihin tehokkaamman tatsin altistamatta nivusia vammoille. Mähän tein siis ihan oikein alusta asti!... Vai teinkö?

Kun PT tuli korjaamaan liikerataani, ensimmäinen tunne oli nolostuminen: kaikki muut salilla näkivät, että tuo tyttö ei ainakaan tiedä, mitä se tekee. Sillä hetkellä mietin, etten enää ikinä astu jalallanikaan salille, kun en mitään näköjään osaa. Ootteko kokeneet saman?

Punnerruksissa takapuoli samalla tasolla muun kropan kanssa, kyynärpäät sivuille ja katse mielikuvituskolmion kärkeen. Näitä miettiessä helposti unohtuu keskittyä itse liikkeeseen. Alkuvaikeuksien jälkeen pienellä treenillä saat kuitenkin liikeradan kuntoon ja voi taas keskittyä vain mukavaan poltteeseen!

Voitte uskoa, että tuommoinen kommentti kaikkien kuullen pisti tällaisen ylpeän treenarin vihaiseksi! Olo oli pieni kuin muurahaisella. Mutta ei siinä mitättömyyden tunteessa jaksanut kauaa velloa, alkoi vain ketuttaa entistä enemmän. Joten nielin nolostumiseni ja käytin tilaisuuden hyväksi: pyysin PT:tä katsomaan muidenkin liikkeideni tekniikan. PT auttoi mielellään, korjasi joissain liikkeissä ja toisissa liikkeissä taas kehui tekniikkaa aivan oikeaksi. Tämän jälkeen fiilis oli parempi kuin ennen salia. Eipähän jatkossa ainakaan kukaan katsele, että tuo tyttö ei tiedä mitä tekee. Nyt nimittäin ainakin tiedän tekeväni liikkeet oikein!

Nyt, kun salilla on tullut käytyä enemmänkin ja liikeradat hiottu kuntoon, tuntuu itsestä pahalta katsoa vääriä tekniikoita. Tekee mieli mennä korjaamaan, mutta eihän sitä voi, kun toinen kuitenkin nolostuu tai suuttuu. Tarkoituksena ei kuitenkaa ole pahoittaa toisen mieltä, vaan korjata liikerata oikeaksi. Väärä liikerata nimittäin pahimmassa tapauksessa tyssää kehityksen ja aiheuttaa vammoja, minkä takia saattaa joutua jättämään saliharrastuksen kokonaan.

Rauhallinen liike ja selkä kyyryssä - saisikohan nyt sitä päckiä näkyviin?

Uskon, että jokainen on joskus ollut hukassa salilla. Ja ajatellut nolostuksissaan, ettei enää ikinä palaa painojen ihmeelliseen maailmaan. Salilta kuitenkin löytyy jos minkänäköistä ihmeellistä vempelettä! Lisäksi vapailla painoilla voi tehdä satoja erilaisia liikkeitä. Ei mikään ihme, jos salilla on välillä hieman eksyksissä - niin aloittelijat kuin konkaritkin. Eka kerta (uudella) salilla on kuitenkin aina eka kerta.

 

Joten jos susta tuntuu, että et välttämättä tiedä, miten jokin liike tehdään, älä epäröi kysyä neuvoa! Mikäs sen parempi tapa olisi tutustua esimerkiksi salin kireimpään kolliin kuin kysäistä häntä jeesaamaan? Mielestäni on parempi kysyä neuvoa ja tehdä liike oikein (ja tehokkaammin) kuin tehdä liike väärin. Sali-intokin kasvaa, kun liikkeeseen saa enemmän puhtia ja liikkeestä tehokkaamman. Lisäksi jos joku tulee sinua neuvomaan (that son of a bitch...) älä ota sitä pahalla. Yleensä neuvoja haluaa vain hyvää.

 

Pallojumppavinkkejä! Anyone?

Mitäs sitten jatkossa? Aion rohkeammin kysellä muilta salikävijöiltä neuvoa. Jos nään jonkun tekevän erikoista liikettä, joka näyttää mielestäni hyvältä ja tehokkaalta, aion mennä apajille. Jos taas nään jonkun tappavan itsensä, koitan hienovaraisesti sanoa asiasta. Vastaavasti yritän ottaa paremmin vastaan omalle suunnalle tulevia neuvoja.

-Aksenia

Kuukauden laji: laskuvarjohyppy

Jos rakastat vauhtia ja jännitystä, tämä on sun juttu! Tällaiselle adrenaline junkielle kuten minä oli vain ajan kysymys, että milloin pääsee hyppäämään lentokoneesta. Noin kymmenisen vuotta sitten hyppäsin benji-hypyn Kaivopuistossa ja pystyn sitä ajatellessa vieläkin muistamaan hirvittävän kuolemaauhmaavan tunteen vatsanpohjassa, kun piti kaatua tyhjään 110 metrin korkeudessa. Kerrataanpa tämä korkeus 30:llä ja laitetaan valjaiden sijaan päälle vain laskuvarjo niin voidaan tuhatkertaistaa tuo kauhuntunne. And I love it!



Aikas rennon näköistä ilmaliitoa. Ei mitään pelättävää siis!

Suomessa laskuvarjohyppääminen on kuitenkin suhteellisen kallista (verrattuna esimerkiksi Jenkkeihin), minkä takia emmin todella pitkään hypyn kanssa. Onneksi viime kesänä löysin Grouponin kautta tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä: tandemhyppy puoleen hintaan! Ei auttanut kuin tarttua tarjoukseen.

Tandemhyppy on siis laskuvarjohyppy ammattihyppääjän kanssa. Mikäli mielit hypätä yksin, tulee sun käydä laskuvarjohyppykurssi, jossa siinäkin aloitetaan harjoittelu hyppäämällä ammattilaisen kanssa. Tie yksinhyppääjäksi on pitkä (ja kallis) sisältäen kymmeniä hyppykertoja. Yleensä tandemhypyissä hyppäävät ammattihyppääjät ovatkin tehneet monia (kymmeniä) tuhansia hyppyjä, joten hypyn turvallisuutta ei tarvitse jännittää. Kaiken lisäksi varjoja mukana hypyssä on peräti kolme, jotka ovat kaikki automatisoituja eli ne avautuvat itsestään tietyssä korkeudessa. Maahan ja äkkikuolemaan syöksyminen on tehty aika vaikeaksi.

Varusteet kuntoon. Tuonko avulla pitäisi selvitä maahansyöksystä? (Siis repun, ei nenänkaivelija-hyppyparin)

Reppu selkään ja menoks!

Hyppypäivänä heitin niskaan suhteellisen rennot vaatteet sekä hyvin jalassapysyvät kengät. Hyppypaikalle menin hieman etuajassa ja pääsinkin samantien pikaiseen koulutukseen. Hyppyparini selitti nopeasti, miten laskuvarjo toimii sekä miten ilmassa tulee toimia. Siitä asti, kun lentokoneen ovi aukeaa ilmassa ja hyppääjä istuu oven reunalle, minun tulee nojata koko kropallani häntä vasten sekä ristiä kädet rinnan päälle ja jalat taakse, ikään kuin yrittäisin potkaista hyppääjää takapuoleen. Puolessa välissä vapaapudotusta hyppääjän nostama peukku tarkoittaa, että nyt saa leikkiä lentokonetta. Ei muuta kuin kädet sivuille ja "leijumaan"! Puolen minuutin vapaapudotuksen jälkeen varjo aukeaa, jonka jälkeen alkaa leijailu kohti maankamaraa. Lähestyttäessä maata jalat tulee nostaa suorina niin ylös kuin mahdollista (jotta vältytään tärähdyksiltä ja murtumilta) ja hitaasti pyllähdetään maahan. Done!

Alastulossa jalat pitää pitää mahdollisimman ylhäällä, jotta vältytään ikäviltä vahingoilta

Aikaa hyppyyn meni yhteensä noin pari tuntia. Alle tunti käytettiin valmisteluihin, jonka jälkeen meni noin 20 minuuttia, että kone oli ilmassa. Kolmen kilometrin korkeudesta hypättäessä 1,5 kilometrin vapaapudotus kestää noin puoli minuuttia, jonka jälkeen varjo aukeaa ja loppumatka leijaillaan alas noin kymmenessä minuutissa.

Ensimmäisen hypyn jälkeinen fiilis oli niin mahtava, etten malttanut odottaa, että pääsen hyppäämään uudestaan. Uusi tsäänssi hypylle urkenikin pian, sillä keväällä ollessani vaihdossa Jenkeissä päätimme kaveriporukalla lähteä hyppäämään tandemin. Jenkeissä homma pelitti muuten ihan samanlailla, paitsi byrokratia oli paaaaljon monimutkaisempaa: pelkkien vastuunvapautuspapereiden täyttämiseen käytettiin ylimääräinen tunti!



Kaverin kanssa leijailtiin suhteellisen lähellä toisia. Hullu fiilis huutaa "moi" toiselle kilometrin korkeudessa!

Ready to jump? Hell yeah!!

Toinen hyppy ei ollut enää samanlainen adrenaliinipamaus mitä ensimmäinen, kun nyt jo tiesi, mitä tuleman pitää. Ensi kerralla täytyykin hakea adrenaliinipiikkiä menemällä kurssille ja hyppäämällä yksin ;) Mutta pakko myöntää, on se tunne kyllä ainutlaatuinen, kun lentokoneen ovi aukeaa kolmen kilometrin korkeudessa ja vapaaehtoisesti pitää mennä istumaan koneen reunalle heiluttelemaan jalkoja ilmassa. Vapaapudotus kouraisee mahanpohjasta samalla lailla kuin vuoristoradassa, mutta se on ohi liian nopeasti. Kun varjo aukeaa, on täysin hiljaista ja rauhallista ja voi vain ihailla maisemia... god damn it. Alkoipas tehdä mieli hypätä uudestaan.

Tässä siis kesän ehdoton suosikkilajini ja kokeilemisen arvoinen juttu: laskuvarjohyppy. Suosittelen!

 

-Aksenia

Himoliikkuja ilmottautuu

Ciao!

 

Aikani muiden fitness- ja liikuntablogeja selattuani päädyin siihen lopputulokseen, että josko sitä mäkin rohkenisin kokeilla urheilubloggaamista! Eiköhän täältä blogimaailmasta löydy pieni rako, johon mahtuu tällaisen touhottajan hyvänolonliikuntablogi ;)



Hyppely on kivaa, kokeilkaapa. Emporia State Universityn salilla hyppely oli vielä kivempaa.

Vähän kirjoittajasta aluksi: ruudun tällä puolella istuskelee Turkulaistunut kauppislainen, joka on koko pienen elämänsä nauttinut liikunnan elämään tuomasta lisäpotkusta. Monien eri lajien kokeilemisen jälkeen omiksi lajeiksi ovat löytyneet kilpacheerleading sekä tanssi. Myös ryhmäliikuntatunnit ovat olleet kovassa käytössä. Salilla ja lenkillä tulee ravattua aina, kun jaksaa, mutta olen suhteellisen noviisi niiden suhteen: saliharrastuksen aloitin vasta vuosi sitten, joten lihasmassan metsästys on edelleen käynnissä. Lenkkeilyä yritän lisätä näin kesällä, ja tarkoituksena olisi juosta tänä kesänä ensimmäinen puolimaraton.

Yllämainittujen lisäksi olen liikunnan suhteen aikalailla kaikkiruokainen. Niin treeni kuin treeni uppoaa ja kolahtaa, lensi siinä sitten hiki tai oli se sitten vaan pyhitetty rauhottumiselle. Treenaan tavoitteellisesti ja säntillisesti, suurimpana tavoitteenani tällä hetkellä kuitenkin "vain" hyvä olo.



Surffireissulla Portugalissa, missä on Euroopan suurimmat aallot!

Jaa miksi mä haluan nyt sitten ruveta kirjoittelemaan blogia? Jakaakseni liikunnan tuomaa endorfiinia! Nykyään kaiken pitää olla tosi fit ja kilpailuihintähtäävää. Vastapainoksi tälle haluan kirjoitella tavoitteellisen epätavoitteellisesta treenaamisesta, kevyestä ja välillä rankemmastakin herkuttelusta sekä ylipäätänsä kaikesta ihanasta tältä väliltä. Tai no, saa nyt nähdä, viekö kilpailuvietti tässäkin asiassa blogin toisille raiteille. Mutta lähdetään nyt ensin liikkeelle liikunnan tuomasta hyvästä fiiliksestä!

Side, Turkki. Pitihän sitä päästä temppuilemaan rantalomallakin.

Koska sydämeni sykkii liikunnan lisäksi myös ruualle tulee sekin ilmenemään jotenkin täällä blogin puolella (keksisinköhän oman version protskupannareista?). En ole kuitenkaan ravitsemusterapeutti tai personal trainer, joten mun näkemykset ja neuvot on lähtöisin omasta päästä ja hyvän tai huonon kokemuksen kautta opittuja. Mutta niitä saa silti kuunnella. Ei tarvi, mut saa. Ja toivottavasti siitä on apua tai iloa jollekulle. Kaikkia mun juttuja ei tosin kannata ottaa liian vakavasti. En mäkään ota.

Hawaiilla patikoimassa keväällä 2014

Tervetuloa seuraamaan blogiani! :)

-Aksenia