Takaperinvoltti sekä muuta akroilua

Oon aina rakastanut akroa. Junnuna kattelin kateellisena, kun voimistelijat heitteli permannolla kevyesti voltteja etuperin, takaperin, sivuttain, kiertäen, kerien ja ties millä tavalla. Kattelin sitä ilmassa pyörimistä ja päätin, että perskule, minä kans! Kun aloitin cheerleadingin 12-vuotiaana, akro oli se, missä eniten halusin kehittyä ja mikä oli mun lempparijuttu treeneissä. Heikot nilkat asettivat välillä haasteita akroilulle ja takapakkiakin tuli välillä niiden takia. Ja silti, ennen kuin lopetin cheerleadingin, olin oppinut enemmän kuin olisin ikinä voinut kuvitella: paikaltaan flikit sekä flikki-voltin ja juoksevasta akrosta arabi-flikki-voltin sekä arabi-flikki-suoran. Suomennoksena vielä termeille, että arabialainen on voimistelijoiden käyttämä juoksuvauhti, flikki on takaperinpuolivoltti ja suora voltti on voltti, missä vartalo on täysin suorana ilmassa.

Lopetin tsirkkuilun kolme vuotta sitten muuton takia ja siitä asti on ollut kauhea hinku päästä taas akroilemaan. Onneksi Helsingistä löytyy Taitoliikuntakeskus, josta löytyy akroiluun sopivia trampoliineja, kanveesi sekä airtrack ja jonne pääsee kertamaksulla sisälle kuka vaan. Kesällä vaihdosta palattuani akrohinku oli entistä kovempi, joten onnekseni sain vanhan joukkuekaverin houkuteltua mukaan akroilemaan TLK:lle. Olemmekin nyt käyneet verestelemässä vanhoja akrotaitoja sekä opettelemassa paria ihan uuttakin juttua.

Look mama, I finally found a way to use my head!!

Eka tavoite mulla oli, että haluan uskaltaa tehdä arabi-flikki-volttia uudelleen. Ja eilen sitten keräsin rohkeuteni ja tein sen! Voitte kuvitella, miten pähkinöissä olin. Se on vaan niin siisti fiilis, kun kädet irtoaa maasta, hyppää ílmaan, heittää polvet ylös ja sitten jalat taas osuukin maahan. Ihan mieletöntä, minkälainen muisti lihaksilla on: vaikken ole kolmeen vuoteen tehnyt tätä, enkä voltin aikana miettinyt, mitä olen tekemässä vaan pelkästään tein jotain, tekniikka tuli lihasmuistista. Että vaikka mieli unohtaa, niin lihas ei. Hullua!

Akroilun toisena tavoitteena oli oppia täysin uusi akro: perhosvoltti. Perhosvoltti on vähän kuin kärrynpyörä ilman käsiä. Aloitimme kaverini kanssa treenaamisen nollasta, emme siis ole ikinä ennen treenanneet tätä. Monien päälleentulleiden itsemurhahyppyjen jälkeen tekniikka rupesi pikkuhiljaa löytymään ja voltit onnistumaan. Ja eilen se sitten lopulta onnistui! Trampoliinilla tosin, mutta kuitenkin! Nyt pitää vain siirtää se kovalle maalle. Helppoa se ei tule olemaan, mutta kovalla treenillä se tulee sieltä vielä. Ja sitten oon taas pähkinöissä, kun lopulta opin sen maalla. Sitä ennen nautin treenaamisen ihanuudesta.

Tarinan opetus (koska sellaiset on aina kivoja) on tässä, että vanha koira todellakin voi oppia uusia temppuja! Joten jos sua kiinnostaa jokin uusi laji, älä epäröi aloittaa sitä vielä vanhempanakin! Ikinä ei ole liian myöhäistä oppia uutta. :)

 -Aksenia