Mä vielä opettelen tykkäämään juoksemisesta

En ole oikeastaan koskaan erityisemmin tykännyt lenkkeilystä. Ennen tätä kuluvaa vuotta lenkkeily oli mulle vain pakollinen treeni, jotta en paisuisi pullaksi ja että kunto pysyisi jotenkin yllä. Viime kesänä monet kaverini juoksivat puolimaratonin, ja kilpailuhenkisenä ihmisenä ajattelin, että kyllä mäkin sen vielä juoksen... Ensin pitäisi vaan opetella juoksemaan pidempiä kuin 2 kilometrin lenkkejä.

Ehkä noi uudet kivan siniset lenkkitossut on syy, miksi askel kulkee nykyään niin kevyesti?

En ennen tykännyt lenkkeillä yhtään, koska olen aina tykännyt mahdollisimman intensiivisestä treenistä: cheerleading, kilpa-aerobic ja tanssi ovat kaikki vauhdikkaita ja nopeatempoisia lajeja, joissa syke hyppii maksimissa. Näihin verrattuna monen tunnin pituinen hölköttely tuntui musta ajan haaskaamiselta, ja lähinnä juostessa odotin, että pääsee nopeasti kotiin.

Aina, kun sain pakotettua itseni pururadalle, mun lenkit oli maksimissaan kaksi kilsaa, koska lenkkeily nyt vaan tuntui musta hiton tylsältä. Viime keväänä kuitenkin ollessani Jenkeissä vaihdossa otin tavaksi lähteä aamuisin juoksentelemaan läheiselle pururadalle ihan vaan ajan kuluksi. Aloitin juoksemalla paria kilometriä ja lenkkikertojen myötä aina lisäsin juoksumatkaa. Yhtäkkiä huomasin, että normaalin 2 kilometrin lenkin sijaan jaksoinkin juosta jo viisi! Vitsit, mikä voittajafiilis! Tästä oli helppo jatkaa: yritin jokaisella lenkillä juosta vielä puoli kilometriä enemmän. Ja taas kilpailuhenkisenä ihmisenä piti aina yrittää juosta ne ylimääräiset metrit, vaikka ei olisi millään jaksanut.



Musat korville ja menoks! Oon aivan rakastunut noihin kuulokkeisiin, vaikka iskän mukaan näytänkin ne päässä marsilaiselta

 

Vaihdossa lenkkeilessäni koin ensimmäisen kerran runner's flow'n: eli askel kulki kevyesti ja tuntui, että olisin jaksanut juosta vaikka kuinka kauan. Ihan mahtava tunne! Sen jälkeen lenkkeilystä on tullut mulle terapeuttinen treeni: laitan musat korviin ja lähden metsään pistämään töppöstä toisen eteen. Polulla ehtii helposti fiilistellä hyviä biisejä sekä miettiä omia juttuja. Leppoisa hölköttely auringonpaisteessa metsän keskellä rauhoittaa kivasti muuten kiireistä arkea, vaikka aina ei flow'n huumaa kokisikaan.



Soijaa saa ja pitää pukata, sillä juoksutreenillä poltellaan löllöt kehosta!



Pari päivää sitten lähdin lenkille ja päätin, että nyt juostaan niin kauan kuin jaksetaan. Ja yllättävän hyvin siinä jaksoi: 17,5 kilometria taittui aika kepeästi! En ole siis koskaan juossut näin pitkää matkaa, enkä ikinä siihen kuvitellut kykeneväni. Tästä innostuneena rupesin harkitsemaan vakavasti puolimaratontavoitettani uudestaan. Ehkäpä tämmöinen entinen lenkkeilyninhoaja voisi jopa juostakin tuon matkan? Ensi viikonloppuna järjestetään Pullukka Run Vierumäellä, jossa pystyisi tuon matkan taittamaan... pitääkin suunnata siis sinne ;) Onko kukaan teistä juossut tai aikonut juosta puolimaratonia?

Sports Tracker on kyllä mahtavin juoksuappi!



17,5 kilometriä takana, tuloksena märkä paita ja punainen naama.

Näin kesällä on paras aika kohottaa kuntoa lenkkeilemällä, joten ei muuta kuin hyvät musat korville ja pururadalle! Uskokaa pois: jos tämmöinen anti-lenkkeilijä onnistuu löytämään ilon juoksemisesta, siihen pystyy kuka vaan!

-Aksenia

Aamupalaniksi: raejuustomuna

Päivä ei voisi lähteä paremmin käyntiin, kun nenän alla on rakkaudella valmistettu aamupala ja tuoksuva kuppi sumppia. Koska yön jäljiltä mä ainakin teen nälkäkuolemaa, tulee aamupalan olla täyttävä.

Aamupala on päivän paras ateria, right?

Kaikki hehkuttaa nyt proteiinilettuja aamun pelastajina, mutta mä en ainakaan voi käyttää tehosekoitinta aamuisin herättämättä koko muuta huushollia. Enkä sitä paitsi saa niitä lettuja ikinä käännettyä, joten usein päädyn syömään lettujen sijaan kokkelia. Siksipä esittelenkin nyt muille saman ongelman kanssa painiville uuden aamupalavaihtoehdon: raejuustomunakas!

Aamuisin on yleensä kiire, joten pilkon vihannekset illalla valmiiksi. Aamulla tarvitsee vain heittää ne munakkaan sekaan. Btw, body buildingissä kilpailevat kaverini aloittavat aamunsa aina pinaattimunakkaalla, joten jotain perää sen syömisessä täytyy olla!

Munakkaaseen tarvitset:

• 1-2 Munaa
• Raejuustoa
• Sipulia
• Vihanneksia mielesi mukaan: pinaattia, paprikaa, herkkusieniä.

Eikö näytä hyvältä? Onneksi maku on kuitenkin herkullinen

Ohje on enemmän kuin simppeli: lisää pannulle kookosöljyä (se tuo ihanaa makeutta munakkaaseen!) ja kuullota pilkotut sipulit. Riko kananmuna pannulle ja lisää vihannekset. Kun kananmuna alkaa olla suht kypsä, lisää toiselle puolikkaalle raejuustoa. Käännä puolet munakkaasta toisen päälle ja anna muhia hetki. Ja vòila! Makea munakas sulaneella juustotäytteellä on valmis. Ja on muuten hyvää!

Ei muuta kuin ihanaa loppupäivää kaikille!

Trampoliinilla timmiksi

Kesä! Rakastan kesää. Sen lisäksi, että ulkona on lämmintä ja ihmiset on iloisia, saadaan kaivaa trampoliini varastosta pihalle! Mun kesän ehdoton ykköstreeni (lenkkeilyn lisäksi) nimittäin tapahtuu trampoliinilla. Kuulokkeet korviin ja pihalle aurinkoon pomppimaan! Miten tää voi olla niin hauskaa ja samalla älyttömän hyvä treeni?

 

Voldee

 

Omppu-pomppu-hyppy-pyppy-koikka-loikkanen

 

Trampoliinihyppely on yllättävän tehokasta treeniä, sillä 20 minuutin ahkera pomppiminen vastaa lähes tunnin juoksulenkkiä! Kaloreita siis kuluu ja rasva palaa, sillä syke hyppii pomppijan mukana korkealla. Tämän lisäksi pomppiminen kehittää muun muassa jalkalihaksien voimaa ja lihaskestävyyttä sekä koko kehon hallintaa ja koordinaatiota. Tasapaino sekä ketteryys kehittyy tässä sivussa ylläribonuksena. Plussana, pomppiminen treenaa jalkalihasten lisäksi salakavalasti vatsa- ja selkälihaksia, sillä niitä tarvitaan tasapainon säilyttämisessä.

Kannattaa siis suunnistaa kaverin pihalle, taitoliikuntakeskukseen tai muuhun vastaavaan kohteeseen, josta löytyy mustaverkkoinen pomppuväline. Ja jos alkuun hieman pelottaa tuo monsteri, tässä muutama treenivinkki, joilla voit lähteä kehittämään hyppytaitojasi:

1. Pidät jalat kevyessä koukussa ja ponnista suoraa ylöspäin. Kädet voit pitää aluksi sivulla tasapainon säilyttämiseksi. Kun muistat pitää polvet kevyesti koukussa alastulossa, tasapainosi säilyy paremmin.

Kun tasapaino on haettu, kokeile suoristaa kädet ja jalat sekä jännittää keskivartaloa. Alastulossa kuitenkin taas pehmeät polvet!

 

2. Kun tasapaino alkaa löytymään, voit lisätä hyppyyn vaikeutta tuomalla polvet nopeasti ylös. Liike kehittää jalkojen lihasten lisäksi alavatsalihaksia.

3. Todella hyvän vatsa- ja tasapainotreenin saat hyppimällä ilmansuunnasta toiseen. Sivuvatsoja saat aktivoitua kokeilemalla hypätä ensin 90 astetta, sitten 180 ja lopulta 360.

 

Täsä mä pyörin ympyrää

4. Kun rohkeutta löytyy ja trampoliini rupeaa tuntumaan kotoisalta alustalta, kaikennäköiset temput tuovat vaihtelevuutta treeniin. Kuperkeikat, kärrynpyörät sekä myöhemmässä vaiheessa myös voltit nostattavat sykettä myös jännityksen puolesta. Kannattaa kuitenkin pitää silmällä reunoja, ettei innostuksissaan hyppää niiden yli.

Käsilläseisontaa uskaltaa harjoitella tässä, sillä vaikka tulisit niskoillesi alas, selviät (useimmiten) mustelmitta

 

Mikäli tramppa on sulle uusi tuttavuus, olo saattaa aluksi tuntua hyppelyn jälkeen hieman huteralta, sillä kehon tasapainoelimet eivät ole tottuneet hyppimiseen. Onneksi kroppa tottuu epävakaaseen alustaan helposti ja huimaus menee hyppykertojen määrän kasvaessa nopeasti ohi.



Tramppa on myös paras paikka auringonottoon (jos Suomessa joskus paistais aurinko)
 

 

Tässä siis yksi hauska tapa hankkia ne piukeat pakarat ja räjähdysmäisen voimakkaat reidet! PS. mikäli saat kaverin mukaan hyppimään (joo tiedän, trampalla saisi olla vaan yksi kerrallaan) tuplaat hauskuuden!

 

Ninja style

-Aksenia

Onko täällä muita läträäjiä?

"Vettä pitäisi juoda vähintään 1,5-2 litraa päivässä". Tämän tietää kaikki, right? Tähän päälle tietysti treeninaikainen juominen, vähintään litra tuntia kohti abouttiarallaa. Sehän on jo ainakin kolme litraa päivässä! Tuntuuko teistä, että on vaikeuksia juoda tuo määrä vettä päivässä vai kuulostaako määrä kohtuulliselta? Myönnän nyt heti alkuun, että yltiöjanoisena ihmisenä vettä tulee lipitettyä jopa suositusrajojen yli. Aamulla heti ensimmäisenä on pakko saada lasi vettä. Aamukahvin jälkeen taas menee vähintään puoli litraa kerralla, kun janottaa niin maan pirusti. Iltapäivää kohti oon saattanut hörppiä menemään kolmesta neljään litraa vettä. Ja ootas vaan, kun pääsen salille... Illalla peilistä tuijottaakin sellainen soma vesipömppä. Onko tuttua muille?

Ensimmäisten työtuntien juomat. Vedenjuonnin seuraamista helpottaa, kun voi laskea, montako pulloa on tullut joutua.

Niille, joille veden riittävä juominen tuottaa ongelmia, suosittelen erittäin helppoa ja yksinkertaista kikkaa: pidä aina vesipullo mukana. Ja muista täyttää se aina, kun se tyhjenee! Toinen hyvä kikka vedenjuonnin seuraamiseksi on täyttää esimerkiksi 1,5 litran vesipullo aamulla ja laittaa se jäkaappiin. Päivän aikana on helppo käydä kaatamassa pullosta lasiin vettä, ja illalla näät, onko vettä tullut juotua tarpeeksi.

Kuuluuhan sunkin laukun peruskalustoon vesipullo? Muovipullojahan ei saisi käyttää pitkiä aikoja, koska muovista voi liueta kemikaaleja veteen. Pitäisi siis (allekirjoittaneenkin) satsata kunnon metalliseen vesipulloon!

Vettä kannattaa lipittää pitkin päivää jo ihan sen takia, että se auttaa laihdutuksessa: monesti jano tulkitaan näläksi, minkä takia saattaa syödä janoonsa eikä nälkäänsä. Ruuan jälkeen taas kannattaa juoda lasillinen vettä, jotta nautitut ravintoaineet imeytyvät nopeammin sekä kuitu turpoaa vatsassa jättäen olon kylläiseksi pidemmäksi aikaa. Lisäksi vesi puhdistaa elimistöä ja auttaa ihoa pysymään hyvässä kunnossa.

Aamu kannattaa aloittaa huoneenlämpöisellä lasillisella vettä, johon on lisätty sitruunaa: aineenvaihdunta lähtee hyrräämään!

Vaikka vedenjuominen onkin hyväksi, liiallisuuksiinkaan ei kannata mennä. Meinaten, että munkin pitäisi opetella hillitsemään vedellä läträämistä. Mutta käsi ylös, jos olette samaa mieltä: onhan se vesi nyt vaan pirun hyvää!

 

 

-Aksenia

Aamupalaniksi: pistä naama greipille

Itse ainakin aamuisin nälkäkuolemaa tekevänä ihmisenä kaipaan aamupalalla jotain makeaa herkkua kahvin kanssa. Jokin ihana raikas hedelmä, joka tuo makeutta aamuun ja antaa sokeria, jotta pääsen kunnolla vauhtiin. Ollessani vaihdossa Jenkeissä aamupalapöydässä oli aina tarjolla verigreippiä. Pitihän sitä sopeutua paikallisiin tapoihin, ja nyt himoitsen aina aamuisin tätä kirpsakkaa kaveria.

Oomnomnomnom...

Puolikas verigreippi aamupalaksi on todellinen terveyspommi. Vitamiinien lisäksi verigreipissä on paljon kuituja, jotka pitää kylläisenä pitkään ja pitää verensokerin tasaisena. Greippi myös tehostaa aineenvaihduntaa, minkä ansiosta poltat extrakaloreita päivän aikana. Lisäksi greippi on pääosin vettä, eikä hiilareita (tai hedelmäsokeria) ole puolikkaassa greipissä ylitsepääsemättömän paljoa.

 

Näin syöt greippiä. Vaihe 1: Pilko ja maista (muista irvistää). Vaihe 2: Kummastele makua. Vaihe 3: Ihastu. Vaihe 4: hedelmäsokerin avulla aamuhepuli

Jos greippi on liian tujua tavaraa sellaisenaan, pilko se rahkan tai puuron sekaan tai purista mehuksi. Greippi sopii ihanasti myös esimerkiksi vihersmoothieihin (tosin silloin smoothien väri ei enää ole vihreä). Jos verigreippi ei heti ihastuta, ei hätää. Makuun tottuu kyllä (ja sitä oppii myöhemmin myös himoitsemaan). Jos näin ei kuitenkaan käy, kokeile appelsiinia. Se ajaa saman asian.

 Selvästikään tänä aamuna ei ollut kiire töihin, kun ehti leikkiä hedelmän kanssa. PS tän piti muistuttaa hymynaamaa :)

Ihanaa päivää kaikille!

-Aksenia

En enää ikinä mene salille

Olinpa kerran salilla. Hirveä pumppi päällä väänsin täpötäydellä salilla hikihatussa vatsalaitteessa vatsoja ja fiilistelin poltetta alavatsassa. Näin peilin kautta, miten salin personal trainer tuijotti minua huoneen toiselta puolelta. Lopetettuani sarjan hän käveli luokseni ja sanoi: "You are doing it wrong". Onneksi naamani oli jo valmiiksi punainen treenaamisesta, niin paloauton väriseksi kärähtänyt naamani ei erottunut. Olisin halunnut vajota maan alle.

Selkä suorana souduissa! Mutta mitä jos on luonnostaan quasimodo??
Polvethan olisi myös hyvä pitää hieman koukussa...

Sillä hetkellä mietin, että mikä helevetin oikeus sulla on tulla korjaamaan mun tekemisiä? Keskity omiisi! Tätä pohtiessa ja silmien salamoidessa PT näytti, miten liikerata oikeasti kuuluu tehdä. Pieni liike ja kyynärpäät polviin, kas näin saat vatsoihin tehokkaamman tatsin altistamatta nivusia vammoille. Mähän tein siis ihan oikein alusta asti!... Vai teinkö?

Kun PT tuli korjaamaan liikerataani, ensimmäinen tunne oli nolostuminen: kaikki muut salilla näkivät, että tuo tyttö ei ainakaan tiedä, mitä se tekee. Sillä hetkellä mietin, etten enää ikinä astu jalallanikaan salille, kun en mitään näköjään osaa. Ootteko kokeneet saman?

Punnerruksissa takapuoli samalla tasolla muun kropan kanssa, kyynärpäät sivuille ja katse mielikuvituskolmion kärkeen. Näitä miettiessä helposti unohtuu keskittyä itse liikkeeseen. Alkuvaikeuksien jälkeen pienellä treenillä saat kuitenkin liikeradan kuntoon ja voi taas keskittyä vain mukavaan poltteeseen!

Voitte uskoa, että tuommoinen kommentti kaikkien kuullen pisti tällaisen ylpeän treenarin vihaiseksi! Olo oli pieni kuin muurahaisella. Mutta ei siinä mitättömyyden tunteessa jaksanut kauaa velloa, alkoi vain ketuttaa entistä enemmän. Joten nielin nolostumiseni ja käytin tilaisuuden hyväksi: pyysin PT:tä katsomaan muidenkin liikkeideni tekniikan. PT auttoi mielellään, korjasi joissain liikkeissä ja toisissa liikkeissä taas kehui tekniikkaa aivan oikeaksi. Tämän jälkeen fiilis oli parempi kuin ennen salia. Eipähän jatkossa ainakaan kukaan katsele, että tuo tyttö ei tiedä mitä tekee. Nyt nimittäin ainakin tiedän tekeväni liikkeet oikein!

Nyt, kun salilla on tullut käytyä enemmänkin ja liikeradat hiottu kuntoon, tuntuu itsestä pahalta katsoa vääriä tekniikoita. Tekee mieli mennä korjaamaan, mutta eihän sitä voi, kun toinen kuitenkin nolostuu tai suuttuu. Tarkoituksena ei kuitenkaa ole pahoittaa toisen mieltä, vaan korjata liikerata oikeaksi. Väärä liikerata nimittäin pahimmassa tapauksessa tyssää kehityksen ja aiheuttaa vammoja, minkä takia saattaa joutua jättämään saliharrastuksen kokonaan.

Rauhallinen liike ja selkä kyyryssä - saisikohan nyt sitä päckiä näkyviin?

Uskon, että jokainen on joskus ollut hukassa salilla. Ja ajatellut nolostuksissaan, ettei enää ikinä palaa painojen ihmeelliseen maailmaan. Salilta kuitenkin löytyy jos minkänäköistä ihmeellistä vempelettä! Lisäksi vapailla painoilla voi tehdä satoja erilaisia liikkeitä. Ei mikään ihme, jos salilla on välillä hieman eksyksissä - niin aloittelijat kuin konkaritkin. Eka kerta (uudella) salilla on kuitenkin aina eka kerta.

 

Joten jos susta tuntuu, että et välttämättä tiedä, miten jokin liike tehdään, älä epäröi kysyä neuvoa! Mikäs sen parempi tapa olisi tutustua esimerkiksi salin kireimpään kolliin kuin kysäistä häntä jeesaamaan? Mielestäni on parempi kysyä neuvoa ja tehdä liike oikein (ja tehokkaammin) kuin tehdä liike väärin. Sali-intokin kasvaa, kun liikkeeseen saa enemmän puhtia ja liikkeestä tehokkaamman. Lisäksi jos joku tulee sinua neuvomaan (that son of a bitch...) älä ota sitä pahalla. Yleensä neuvoja haluaa vain hyvää.

 

Pallojumppavinkkejä! Anyone?

Mitäs sitten jatkossa? Aion rohkeammin kysellä muilta salikävijöiltä neuvoa. Jos nään jonkun tekevän erikoista liikettä, joka näyttää mielestäni hyvältä ja tehokkaalta, aion mennä apajille. Jos taas nään jonkun tappavan itsensä, koitan hienovaraisesti sanoa asiasta. Vastaavasti yritän ottaa paremmin vastaan omalle suunnalle tulevia neuvoja.

-Aksenia

Kuukauden laji: laskuvarjohyppy

Jos rakastat vauhtia ja jännitystä, tämä on sun juttu! Tällaiselle adrenaline junkielle kuten minä oli vain ajan kysymys, että milloin pääsee hyppäämään lentokoneesta. Noin kymmenisen vuotta sitten hyppäsin benji-hypyn Kaivopuistossa ja pystyn sitä ajatellessa vieläkin muistamaan hirvittävän kuolemaauhmaavan tunteen vatsanpohjassa, kun piti kaatua tyhjään 110 metrin korkeudessa. Kerrataanpa tämä korkeus 30:llä ja laitetaan valjaiden sijaan päälle vain laskuvarjo niin voidaan tuhatkertaistaa tuo kauhuntunne. And I love it!



Aikas rennon näköistä ilmaliitoa. Ei mitään pelättävää siis!

Suomessa laskuvarjohyppääminen on kuitenkin suhteellisen kallista (verrattuna esimerkiksi Jenkkeihin), minkä takia emmin todella pitkään hypyn kanssa. Onneksi viime kesänä löysin Grouponin kautta tarjouksen, josta en voinut kieltäytyä: tandemhyppy puoleen hintaan! Ei auttanut kuin tarttua tarjoukseen.

Tandemhyppy on siis laskuvarjohyppy ammattihyppääjän kanssa. Mikäli mielit hypätä yksin, tulee sun käydä laskuvarjohyppykurssi, jossa siinäkin aloitetaan harjoittelu hyppäämällä ammattilaisen kanssa. Tie yksinhyppääjäksi on pitkä (ja kallis) sisältäen kymmeniä hyppykertoja. Yleensä tandemhypyissä hyppäävät ammattihyppääjät ovatkin tehneet monia (kymmeniä) tuhansia hyppyjä, joten hypyn turvallisuutta ei tarvitse jännittää. Kaiken lisäksi varjoja mukana hypyssä on peräti kolme, jotka ovat kaikki automatisoituja eli ne avautuvat itsestään tietyssä korkeudessa. Maahan ja äkkikuolemaan syöksyminen on tehty aika vaikeaksi.

Varusteet kuntoon. Tuonko avulla pitäisi selvitä maahansyöksystä? (Siis repun, ei nenänkaivelija-hyppyparin)

Reppu selkään ja menoks!

Hyppypäivänä heitin niskaan suhteellisen rennot vaatteet sekä hyvin jalassapysyvät kengät. Hyppypaikalle menin hieman etuajassa ja pääsinkin samantien pikaiseen koulutukseen. Hyppyparini selitti nopeasti, miten laskuvarjo toimii sekä miten ilmassa tulee toimia. Siitä asti, kun lentokoneen ovi aukeaa ilmassa ja hyppääjä istuu oven reunalle, minun tulee nojata koko kropallani häntä vasten sekä ristiä kädet rinnan päälle ja jalat taakse, ikään kuin yrittäisin potkaista hyppääjää takapuoleen. Puolessa välissä vapaapudotusta hyppääjän nostama peukku tarkoittaa, että nyt saa leikkiä lentokonetta. Ei muuta kuin kädet sivuille ja "leijumaan"! Puolen minuutin vapaapudotuksen jälkeen varjo aukeaa, jonka jälkeen alkaa leijailu kohti maankamaraa. Lähestyttäessä maata jalat tulee nostaa suorina niin ylös kuin mahdollista (jotta vältytään tärähdyksiltä ja murtumilta) ja hitaasti pyllähdetään maahan. Done!

Alastulossa jalat pitää pitää mahdollisimman ylhäällä, jotta vältytään ikäviltä vahingoilta

Aikaa hyppyyn meni yhteensä noin pari tuntia. Alle tunti käytettiin valmisteluihin, jonka jälkeen meni noin 20 minuuttia, että kone oli ilmassa. Kolmen kilometrin korkeudesta hypättäessä 1,5 kilometrin vapaapudotus kestää noin puoli minuuttia, jonka jälkeen varjo aukeaa ja loppumatka leijaillaan alas noin kymmenessä minuutissa.

Ensimmäisen hypyn jälkeinen fiilis oli niin mahtava, etten malttanut odottaa, että pääsen hyppäämään uudestaan. Uusi tsäänssi hypylle urkenikin pian, sillä keväällä ollessani vaihdossa Jenkeissä päätimme kaveriporukalla lähteä hyppäämään tandemin. Jenkeissä homma pelitti muuten ihan samanlailla, paitsi byrokratia oli paaaaljon monimutkaisempaa: pelkkien vastuunvapautuspapereiden täyttämiseen käytettiin ylimääräinen tunti!



Kaverin kanssa leijailtiin suhteellisen lähellä toisia. Hullu fiilis huutaa "moi" toiselle kilometrin korkeudessa!

Ready to jump? Hell yeah!!

Toinen hyppy ei ollut enää samanlainen adrenaliinipamaus mitä ensimmäinen, kun nyt jo tiesi, mitä tuleman pitää. Ensi kerralla täytyykin hakea adrenaliinipiikkiä menemällä kurssille ja hyppäämällä yksin ;) Mutta pakko myöntää, on se tunne kyllä ainutlaatuinen, kun lentokoneen ovi aukeaa kolmen kilometrin korkeudessa ja vapaaehtoisesti pitää mennä istumaan koneen reunalle heiluttelemaan jalkoja ilmassa. Vapaapudotus kouraisee mahanpohjasta samalla lailla kuin vuoristoradassa, mutta se on ohi liian nopeasti. Kun varjo aukeaa, on täysin hiljaista ja rauhallista ja voi vain ihailla maisemia... god damn it. Alkoipas tehdä mieli hypätä uudestaan.

Tässä siis kesän ehdoton suosikkilajini ja kokeilemisen arvoinen juttu: laskuvarjohyppy. Suosittelen!

 

-Aksenia