Helsinki Shooting Club on hyvällä sijainnilla keskustassa, lähellä Hietaniemen kauppatoria, joten perille oli helppo löytää. Kun pääsimme paikalle, aloitettiin perehdytyssetti samantien. Noin tunnin mittainen sessio aloitettiin reilun vartin perehdytyksellä, missä käytiin läpi turvaohjeet sekä aseenkäsittelyohjeet. Tämän jälkeen päästiin ampumaradalle, missä ammuttiin noin 25 metrin etäisyydestä .22-kaliiperisella pienoispistoolilla maalitauluun. Ampumisen kaava sujui kutakuinkin näin: kun silmät ja korvat oli suojattu, ohjaaja antoi luvan ampumiselle, jolloin astuttiin pöydän eteen. Pöydältä otettiin ase oikeaan käteen, työnnettiin lipas sisään ja ladattiin ase vetämällä varmistin taaksepäin. Tämän jälkeen otettiin tukeva asento ja ase nostettiin kädet rentoina mutta suht suorina eteen, ase päänkorkeudella. Ei muuta kuin tähtäys, sormi liipaisemelle ja hidas veto liipaisimesta: osu ja uppos. Piece of nakki, vai mitä?
 |
| Etutähtäimen tulee olla takatähtäimen sisällä, jotta osuisi maalitauluun. Eikä välttämättä silloinkaan osu. Kuva täältä |
No ei sentään! Tähtääminen oli hullun vaikeaa, käsi kun tuppaa heilumaan niin pirusti, kun on painava metalliesine kädessä. Miten sitten pitäisi tähdätä? Aseesta lyötyy sekä etu- että takatähtäin, joiden tulisi olla lomittain, etutähtäimen takatähtäimen "sisällä". Etutähtäimen yläreunan taas tulee olla kohteen päällä, jotta osut maaliin. Selkeää, right? Ehkä, mutta ainakin haastavaa! Hollywood-leffoista tuttuja pum-pum-ampumakohtauksia, missä asetta heilutellaan ja osoitellaan ties minne (ja silti osutaan aina) olisi siis todellisuudessa aika vaikea toteuttaa.
Yhteensä ehdimme ampua tutustumiskäynnin aikana viisi luotia per kierros ja kierroksia oli yhteensä viisi. Ensimmäisellä kierroksella roiskin luoteja vähän sinne sun tänne, osumatta (omaan) maalitauluun kertaakaan (saatoin vahingossa ampua muiden maalitauluihin tosin). Toisella kierroksella pystyin jo hieman rentoutumaan ja pikkuhiljaa luodit alkoivat osumaan tauluun. Viimeisellä kierroksella pääsin jopa mustalle ympyrälle, jihuu!
 |
| Jännää settiä! Muistoksi ekasta kerrasta saa ottaa mukaan maalitaulun |
Neljä ensimmäistä kierrosta ammuttiin .22-kaliiperisella aseella, mutta viides eli viimeinen kierros ammuttiin .99-kaliiperisella käsiaseella, mikä on yksi yleisimmistä pistooleista (voit bongata näitä muun muassa leffoista, tv-sarjoista etc). Yllätyin, miten painava ase oikeasti on! Sen lisäksi, että asetta joutuu oikeasti kannattelemaan, on aseen laukaisusta aiheutuva takapotku aika jytäkkä. Siinä joutuu oikeasti puristamaan aseenkahvaa, jotta ase ei lennä kädestä!
 |
| FREEZE! Näppärä .99-kaliiperinen pistooli pelästyttää rosvot leffoissa. Kuva täältä. |
Mutta voin sanoa, että siistiä oli! Sydän hakkasi rinnassa, vaikka vain maaliin ammuttiinkin, oli sen verta jännää puuhaa ensikertalaiselle. Ja vaikken aseita hirveästi pelkääkään, ohjaajamme jakoi aika hyvän viisauden koskien aseita: Aseita ei pidä pelätä, mutta niitä pitää kunnioittaa. Joten jos tuntuu, että aseet pelottaa, kannattaa käydä kokeilemassa ampumista. Niitä kohtaan herää ihan uudenlainen kunnioitus, mutta pelko väistyy.
-Aksenia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti